Ostoskori on tyhjä!
fotokromaattiset linssit

Fotokromaattiset eli itsestään tummuvat aurinkolasit

Fotokromaattiset lasit

Fotokromaattisissa aurinko- tai urheilulaseissa on linssit, jotka tummuvat UV-valon tai auringonvalon vaikutuksesta. Tämä tarkoittaa, että linssit mukautuvat vallitseviin valaistusolosuhteisiin. Jos olet esimerkiksi aurinkoisella golfkentällä, niin linssit tummuvat, ja kun menet sisälle, ne muuttuvat taas kirkkaiksi.

Fotokromaattiset eli itsestään tummuvat linssit ovat yleensä väriltään esimerkiksi ruskeat, vihreät, punaiset tai harmaat, ja linssit tummuvat perusvärinsä mukaisesti. Fotokromaattiset lasit ovat täydelliset muun muassa maantiepyöräilyyn ja juoksuun, sillä olosuhteet ja valaistus vaihtuvat jatkuvasti. Se kannattaa kuitenkin muistaa, että fotokromaattiset linssit eivät tummu esimerkiksi auton ikkunan tai moottoripyöräkypärän visiirin läpi.

Fotokromaattisten urheilulasien modernit versiot

Suosittelemme fotokromaattisia linssejä esimerkiksi maantiepyöräilyyn, tennikseen, juoksemiseen, purjehtimiseen ja kalastamiseen – mieluiten polarisoituina. Fotokromaattiset linssit toimivat myös mainiosti talvilajeissa ja patikoinnissa, jos linssit tummuvat kategoriaan 4.

Fotokromaattiset urheilulasit ovat tavallaan hyvä yleisratkaisu, sillä ne toimivat urheillessa sekä sisällä että ulkona. Ennen linssien tummuminen tai kirkastuminen saattoi kestää useamman tovin, mutta nykyaikaisissa fotokromaattisissa linsseissä muutos tapahtuu nopeasti ja sujuvasti.

 

Katso täältä koko urheilulasivalikoimamme. Valikoimaamme kuuluu useita tunnettuja tuotemerkkejä, kuten OakleyBlizAdidasRigel ja Rudy Project. Voit ostaa urheilulasit myös verkkokaupastamme!

Lue lisää urheilulasioppaastamme:

urheilulasit sprottipuolelta

Synsam Sports löytyy kaikista liikkeistämme

Synsam Sportsiin kuuluu laaja valikoima eri urheilulajeihin sopivia urheilulaseja. Myymälöidemme henkilökunta auttaa sinua lasien valinnassa. Urheilulaseja on saatavilla sekä vahvuuksilla että ilman.